Leipominen on mukavaa. Varsinkin. Kun on tarpeeksi iso keittiö puuhastella. Nyt olen innostunut jostain syystä kokeilemaan erilaisia muffareita. Piti jopa ostaa muffinipelti ja muita tykötarpeita.
Pätkismuffinneisin takaisin. Tällä ohjeella saa 12 kappaletta, aika hyvänkokoista muffaria. Joten uuni päälle ja lämpenemään 200 asteeseen.
Ensinnäkin vaahdota kolme munnaa, sokerin kera (sitä 3 dl).
Sekoita 4 dl vehnäjauhoja, 1/2 dl kaakaota, 2 tl leivinjauhetta sekä 1 tl vaniliasokeria keskenään. Laita sekaan 7 kappaletta pätkispatukoita, jotka ovat veitsellä pilkottu pieneksi.
Laita munavaahdon sekkaa rasvoo 150 g tai desin verran. Mikä tuntuu hyvältä. Laita vähän vuorotellen kermaa 1 dl ja jauhoseosta munavaahdon sekkaan. Taikinasta tulee mukavan kuohkea, mutta jämäkkä.
Laita muffarit vuokiin ja laita uuniin. Noin 20 minuutiksi. Testaa tikulla onko kypsiä.
Anna jäähtyä kunnolla.
Päällysteeksi tällä kertaa muodostui tomusokeri- vaniljatuorejuusto yhdistelmä. 1 pkt tuorejuustoa, tomusokeria oman maun mukkaan. Nompparellit kruunasivat komeuden.
Isänpäivämuffarit näyttivät tältä:
Herkulliselta näyttää��!
VastaaPoistaMä tiedän :D
VastaaPoista